On aika siirtyä eteenpäin

Ja jättää tämä blogi taakseni. Mutta ei hätää, blogi on ja pysyy! Mutta Blogger vaihtuu Wordpressiin, uusi linkki tässä:

Pohjolan Hurtat Wordpressissä

Blogi ei ole vielä 100% valmis WPn puolella, joten pyydän kärsivällisyyttä. Muutoksia saattaa tulla ulkoasuun ja vanhat tekstit eivät välttämättä toimi kunnolla. Samalla edessä on myös kaikkien linkkien päivitys vanhoista blogiteksteistä. Bloggerin blogin jätän roikkumaan. En näe syytä poistaa tätä turhaan.

Kasvattaja vastaa kysymyksiinne - osa II

Millaisia ennakkoluuloja olet joutunut kasvattajana kohtaamaan?

- tätä tehdään vain rahan takia
- koirien terveys ei kiinnosta
- sekarotuisia tehdään vain ulkonäön vuoksi
- seropi-kasvattajana meitä ei kiinnosta millaisiin koteihin pennut menevät
- sekarotuisten kasvattaminen = pentutehtailua

Ennakkoluuloja on kaikilla, enkä ole kokenut ongelmaksi ihmisten ennakkoluuloja. Pikemminkin on välillä ärsyttänyt, etteivät ihmiset ole valmiita ottamaan selvää ja keskustelemaan asioista. Toki tässä ei ole mitään ihmeellistä ja tällaiseen törmää myös muualla kuin koirapiireissä. Silti välillä ihmisten käytös turhauttaa, mutta sille ei voi mitään. Ennakkoluulojen kanssa on opittava elämään.

Ja voin sanoa, että pentujen kodit seulottiin melko tarkasti ja olemme hyvinkin tyytyväisiä pentujen ostajiin. Löysimme juuri sellaiset ostajat pennuille, kuin mistä haaveilimmekin. Vastuulliset ja aidosti kiinnostuneet.

Mitkä ovat kaikkein tärkeimmät pyrkimyksesi koiran kasvattajana?

Saattaa maailmaan täysipäisiä ja terveitä koiria, joista on omistajilleen iloa pitkäksi aikaa. Sellaisia koiria, joiden kanssa voit harrastaa, liikkua luonnossa ja touhuta kaikkea mahdollista. Koen myös tärkeäksi kertoa ihmisille sekarotuisten kasvatuksesta ja avata ihmisten silmiä sille, että sekarotuinen pentu ei aina ole harkitsemattomasti tehty ja pentutehtaasta alkunsa saanut. Pyrin siihen, että toimintamme on avointa ja myös ongelmista puhutaan suoraan ja rehellisesti.

Millaisena kasvattajana näet itsesi?

Uteliaana ja kokeilunhaluisena noviisina. En osaa avata tätä sen kummemmin.

Mitä kaikkien tulisi tietää koirien kasvatuksesta?

Se on kamalaa, älkää lähtekö siihen! Ei nyt ihan. Kasvattaminen on rankkaa, se on aikaavievää ja joskus turhauttavaakin touhua. Palkitsevaa ehdottomasti, mutta ei tätä täysijärkiset ihmiset tee, vaan läpeensä koirahullut, jotka ovat valmiita siihen että paidanhelmassa on pissaisia tassunjälkiä ja että pennut repivät verhotkin ikkunoista ja rahaa palaa satoja ja tuhansia euroja.

En pysynyt kärryillä siitä, miten paljon aikaa ja rahaa pentuihin kului, lopetin laskemisen jossain vaiheessa.

Miten lähipiirisi reagoi aikomukseesi ryhtyä kasvattajaksi?

Äitini pyöritteli silmiään, eikä ymmärtänyt että miksi. Oikeastaan negatiivista kommenttia ei ihmeemmin ole tullut, pääsääntöisesti ihmettelyä siitä miten ihmeessä pentujen kanssa jaksaa. Ei kai tätä koirahulluutta enää kukaan ymmärrä tai jaksa kyseenalaistaa.

Mitkä seikat ovat sinulle tärkeimpiä kasvatuksessa?

Avoimuus ja rehellisyys. Meidän kasvatuksemme on täysin läpinäkyvää, emme salaile pentujen vanhempien tietoja, emmekä jätä kertomatta myöskään niistä negatiivisista asioista.

Onko kasvattajan arki mennyt odotuksiesi mukaisesti?

On ja ei. Olin valmistautunut pahimpaan, eli siihen että pennut syövät itsensä seinistä läpi ja terrorisoivat kaikkia. Mutta onneksi niin ei käynyt. Kuitenkin tavallaan se työn määrä mikä pennuissa on yllätti. Miten ne ehtivätkin niin moneen paikkaan niin nopeasti!? Mutta on pentujen kasvattaminen palkitsevaakin, varsinkin kun näkee sen, miten oma viitseliäisyys näkyy pennuissa.

Millaisena kasvattajana näet itsesi 10v kuluttua?

Vaikea kysymys. Erilaisena kuin nyt, kokeneempana ainakin. On mahdoton sanoa, mikä tilanne on 10 vuoden päästä mutta kasvattamista ei ole tarkoitus kyllä lopettaa eli koirahullu mikä koirahullu kasvattaja silloinkin.

Millä odotuksilla lähdit blogia tekemään?

Odotin ettei tätä hirveästi lueta ja että blogi on ehkä enemmän itseäni sekä pennuista kiinnostuneita varten. Ja, no blogin ei pitänyt alunperin olla näin kasvatuskeskeinen, mutta kappas! Sellainen siitä tulikin. Tokihan siihen vaikuttaa A-pentueen syntyminen, pentujen kasvaminen ja niin edelleen.

Blogi osoittautui kyllä näppäräksi välineeksi pennunostajia seuloessa, ja lukijamäärät on kyllä yllättäneet positiivisesti. Kuukaudessa on keskimäärin 1500-2000 käyntikertaa tässä blogissa. En ole ihan varma mistä nämä kaikki ihmiset tulevat, mutta mukavaa on että blogia luetaan.

Mistä olit keksinyt nimen Pohjolan hurtat?

Pohjola on Kalevalasta, ja hurtta on vanha suomalainen nimitys koiralle. Hurtta-nimeä käytetään myös Kalevalassa, eli melko suomalainen nimi kaikenkaikkiaan kyseessä. Ehkä oma rakkaus mytologioita ja varsinkin Skandinaviaa kohtaan sai aikaan tälle blogille nimen.

Kasvattaja vastaa kysymyksiinne - osa I

Kysymyksiä tuli paljon. Vähän päälle kolmekymmentä, joten päätin että fiksuinta on jakaa kysymykset muutamaan blogitekstiin, muuten tästä tulisi aivan liian pitkä.

Millaista koiratyyppiä kohti yrität?

Jalostus-osio avaa tätä, osalle ei tarpeeksi, minkä ymmärrän hyvin. Jos puhut koirien fenotyypistä, niin keskikokoinen eli 45 - 60 cm säkäkorkeudeltaan, väri ihan sama, kaksinkertainen turkki, ei liioiteltuja piirteitä, sopusuhtainen.

Et puhu kasvatuksessasi riistavietistä yhtään mitään vaikka kantanarttuna on metsästysrotuinen mutta ilmeisesti seurakoirana elelevä yksilö?

Itseasiassa Jalostus-osio, sekä blogikirjoitukseni Kasvatussuunnitelmia & -mietteitä avaa riistaviettiasiaa. Hertta ei ole vain seurakoira, vaan harrastuskoira, kuten olen useaan otteeseen tässä blogissa sanonut. Kyseessä ei siis ole koira, jonka kanssa vain välillä lenkkeillään.

Miten pohjanpystykorva ja siperianhusky vastaavat tähän tarpeeseen?
ja
Miksi aloitit kasvatuksen pohjanpystykorvalla, vaikka se ei oikeastaan ole luonnehtimiisi suunnitelmiin optimaalinen rotu?

Niputin nämä kysymykset samaan, koska vastaus molempiin on pitkältikin sama.

A-pentueen emä on pohjanpystykorva, ja isä alaskanhusky. Ei siperianhusky.

Mutta pohjanpystykorvasta: Rotuna pohjanpystykorva on innokas, eloisa, ystävällinen, avoin ja itsevarma. Rauhallinen ja tottelevainen. SPJ.fi

Olen kertonut blogissa jo aiemmin, miksi päädyimme astuttamaan Hertan. Vaakakupissa painoivat Hertan luonne sekä yksilölliset piirteet, pohjanpystykorvien geneettinen monimuotoisuus (samaa luokkaa sekarotuisten kanssa. lähde), sekä pohjanpystykorvien luonne. Pohjikset ovat luonteeltaan aivan mahtavia, riistavietti on hallittavissa ja ne ovat tottelevaisia. Hertta on myös luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan kasvatukseemme sopiva yksilö. Hertassa ei ole merkkiäkään esimerkiksi aggressiivisuudesta tai hermorakenteen ongelmista.

Oikeastaan mikään rotu ei taida olla suunnitelmiimme optimaalinen. Hertan kohdalla yksilölliset ominaisuudet painoivat vaakakupissa enemmän kuin itse rotu. Metsästyskoirarodut nähdään usein sopivina vain metsästyskäyttöön, vaikka oikeastihan ne sopivat luonteensa ja käyttöominaisuuksiensa puolesta muihinkin harrastuksiin. Hyvänä esimerkkinä saksanseisojat, jotka ovat hyvinkin suosittuja valjakkokoirapiireissä.

Luonnollisestikin Hertan rotu vaikuttaa myös pentuihin sekä tuleviin sukupolviin. Mutta pohjanpystykorva on muutakin kuin vain haukkuva lintukoira.

En tiedä, tuliko sinulle kirjoitusvirhe, mutta ilmeisesti ei koska et ole ainoa joka on kysynyt siperianhuskeista. Joten siksi seuraava kysymys on:

Miksi siperianhusky? Itsenäinen koira, jota ei kiinnosta ihmiset ja joka sopii ennemmin pihakoiraksi. Kerro tämän logiikka?

Kerrataanpa: kasvatuksessamme ei ole käytetty siperianhuskya. Banditt on alaskanhusky, joka eroaa siperialaisista aika paljonkin. Kyseessä ei siis ole sama rotu. Suosittelen myös tutustumaan siperialaisiin tarkemmin, kyseessä ei ole "ennemmin pihakoiraksi" sopiva rotu, vaikka rotu ulkona pärjää ja viihtyykin. Oletan siis, että pihakoiralla tarkoitat koiraa, joka elää pääsääntöisesti pihalla vailla ihmiskontakteja.

Mikset ole kuvaillut sanallakaan emän + sen suvun rodunomaista luonnepuolta, kun pohjiksen (muunkin kuin emän itsensä) ominaisuudet todennäköisesti vaikuttavat oleellisesti moneen asiaan kasvatuksesi tulevaisuudessa?

Olen kuvaillut Hertan luonnetta, mutta en ole itse nähnyt tarpeelliseksi painottaa rodunomaista luonnepuolta. Mutta Hertta on kuitenkin pohjanpystykorvamaiseen tapaan avoin, sosiaalinen, rohkea sekä itsevarma. Minun käsitykseni mukaan Hertan suvussa on täysipäisiä, rodunomaisia koiria.

Miksi kasvatat myös sekarotuisia? Aiotko teettää lisää pohjanpystykorvan pentuja?

Tämä on aika mielenkiintoinen kysymys! Sillä me kasvatamme vain ja ainoastaan sekarotuisia, emme pohjanpystykorvia tai muitakaan rotukoiria. Meille ei ole syntynyt yhtäkään pohjanpystykorvan pentua. Olen kyllä käynyt Kennelliiton Kasvattajan peruskurssin, mutta se ei tarkoita että kasvattaisin rotukoiria.

Miksei pentujesi isällä ole terveyspuheistasi huolimatta terveyttä tutkittu, siksikö koska alaskalaisilla ei ole pevisaa?
ja
Miksi isää ei ole terveystutkittu ja narttukin hyvin vajavaisesti, vaikka tunnut pitävän kattavia terveystutkimuksia hyvinkin arvossaan.

Emme nähneet terveystutkimuksia tarpeellisiksi. Tähän vaikuttivat päätökseen vaikuttivat seuraavat seikat:
- Banditt on täysin oireeton, niin lonkkien, kyynärien, polvien kuin silmienkin osalta
- lonkkaniveldysplasian ja kyynärniveldysplasian todennäköisyys on pieni
- alaskanhusky ei kuulu riskirotuihin rakenteensa ja taustansa vuoksi

Banditt täyttää tänä vuonna kymmenen, ja on ollut koko elämänsä aktiivisessa kilpailu-/harrastuskäytössä. Se, että Banditt ei oireile kertoo sen verran, ettei lonkissa/kyynärissä/selässä ole ainakaan isoja muutoksia. Lonkkien mahdolliset kulumat ovat iän mukanaan tuomia.

Otin myös yhteyttä yhdysvaltalaiseen eläinlääkäriin (ortopedi), joka oli sitä mieltä, että oireeton 9-vuotias koira voidaan olettaa terveeksi. Esimerkiksi lonkkien voidaan olettaa olevan välillä excellent - borderline. Eli FCI-asteikolla A tai B. Lisäksi muun muassa OFAlla, BVAlla ja SVllä on käytössä seitsenportainen asteikko lonkille, joka on mielestäni fiksumpi kuin FCI:n neliportainen.

En nyt lähde käymään jokaikistä mahdollista sairautta tässä lävitse, mutta on myös otettava huomioon että moni rotukoirakasvattaja jättää koiransa tutkimatta, tai astuttaa sairaita koiria. Tämän katsotaan olevan täysin okei, mutta jos seropikasvattaja, kuten me, jättää terveystutkimukset tekemättä, se on suuri rikos.

Se, ettei alaskanhuskyilla ole PEVISAa, ei ole tässä tapauksessa syy, miksei terveystutkimuksia ole tehty. Lisäksi päätöksemme oli täydessä ymmärryksessä tehty ja luonnollisestikin me kannamme vastuun kasvattiemme mahdollisista perinnöllisistä terveysongelmista, jotka kävimme ostajien kanssa lävitse ennen myyntisopimuksen allekirjoittamista.

Hertalle on tehty PEVISA, eli ne tutkimukset jotka Kennelliitto näkee tarpeellisina. Rakenteensa sekä avoimen kantakirjan vuoksi esimerkiksi lonkkaniveldysplasiaa ei nähdä riskinä tässä rodussa.

Pidän koiran fyysistä sekä psyykkistä terveyttä suuressa arvossa. Terveystutkimukset ovat mahtava juttu ja ensimmäisen pentueen pennuista ainakin Haldirin sekä Boromirin, että sijoituksessa olevan Arwenin tutkitutamme kattavasti, aina DNA-testeistä luustokuviin.

Lisäksi minusta tuntuu, että jos kasvattaisimme pohjanpystykorvia, kukaan ei tulisi ihmettelemään miksi on tehty vain PEVISA, kukaan ei tulisi vaatimaan kattavia terveystutkimuksia vanhemmille. Todennäköisesti kukaan ei tulisi kysymään ovatko vanhemmat rodunomaisia tai millainen luonne niillä on. Käyttöpuolen ihmiset, jotka etsivät pohjista käyttöön, eli metsästykseen varmasti kysyisivät rodunomaisuutta. Tämä on ainakin oma käsitykseni aiheesta.

En nyt tarkoita sinua kysyjä, vaan puhun yleisellä tasolla.

Miksi otit itsellesi pohjanpystykorvan?

Hertta tuli meille alun perin toisen koiran kaveriksi (sekarotuisen Reikan, nyttemmin menehtynyt epilepsiakohtauksen myötä). Tarkoituksena ei ollut ottaa juuri pohjanpystykorvaa, mutta Hertta tarvitsi uutta kotia. Emme ottaneet juuri pohjanpystykorvaa, vaan otimme Hertan. Hertan luonne ja ominaisuudet tekivät siitä sopivan koiran laumaamme ja miellyttivät meitä. Ylipäätään Hertta miellytti meitä kaikin puolin.

Lisäksi pohjanpystykorvat ovat, kuten jo aiemmin olen sanonut, luonteeltaan tarkoituksiimme sopivia. Pohjanpystykorva on myös yleisesti hyvinkin terve rotu, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Joten miksi pohjanpystykorva nähdään huonona vaihtoehtona, kun pohjikset ovat kuitenkin näppäriä koiria, joiden kanssa voi harrastaa muutakin kuin vain metsästystä.

Yhteistyö - uhka vai mahdollisuus?

Pidin tänään luennon Lahden 4H-yhdistyksen Dogsitter-kurssilaisille aiheesta Sekarotuisten kasvatus sekä tiineen koiran ja pentujen hoito. Luennollani vertasin sekarotuisten kasvatusta rotukoirakasvatukseen Kennelliiton alaisuudessa. Eroja on, luonnollisestikin, ja painotin vastuun korostumista sekarotuisten kasvattamisessa. Meitä ei yksikään ulkopuolinen taho valvo, vaan vastaamme täysin yksin kaikesta. Meitä sitovat vain ja ainoastaan kauppalaki, sekä eläinsuojelulaki ja koiriin liittyvät lainkohdat sekä asetukset.

Tämän blogikirjoituksen aiheena onkin yhteistyö Suomen Kennelliiton kanssa. On jo pitkään ollut puhetta sekarotuisille tarkoitetusta yhdistyksestä, samantyyppisestä kuin Kennelliitto on. Tämä on todella loistava idea, ja itse olen ollut valmis tekemään töitä sen eteen jo pitkään. Halukkaita ei loppupelissä kuitenkaan paljoa ole ja osa perustelee tätä sillä, etteivät halua kenenkään kontrolloivan tekemisiään. Tai että eivät halua samanlaista "ylijumalaa" kuin mitä Kennelliitto on.

Tästähän ei olisi kyse, kontrollista nimittäin. Vaan yksinkertaisesti siitä, että saataisiin kasvattajat järjestäytymään ja annettaisiin tietoa ja apua niille, joilla kaikki valta on: pennunostajille. Me kasvattajat emme päätä mitä rotua teetetään ja kuinka paljon, vaan kysynnän ja tarjonnan laki vaikuttaa myös koiramaailmassa. Ja koska seropeillakin on kysyntää, olisi erittäin tärkeää että olisi  olemassa myös yhdistys joka ajaa sekarotuisten, sekä niiden kasvattajien että omistajien etuja.

Koirien etujen ajamisella tarkoitan sitä, että yhdistyksellä olisi esimerkiksi mahdollisuus antaa mielipide kustakin yhdistelmästä. Esimerkiksi jokainen tarpeeksi järkeä omaava ymmärtää, ettei kahta täysin erilaista koiraa voi yhdistää. Vaikkapa pomerian ja siperianhusky on yhdistelmänä todella typerä, niin rakenne-erojen, koon kuin käyttötarkoituksenkin pohjalta. Tarkoitan myös sitä, että vastuulliseen kasvatukseen kannustettaisiin ja annettaisiin tukea ja tietoa yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa. Oltaisiin läsnä kasvattajien, harrastajien ja omistajien arjessa. Oltaisiin osa tätä alati kasvavaa koirabisnestä.

Ja kun tällainen yhdistys jossain vaiheessa kyhätään pystyyn, niin mitä se tarkoittaa? Sitä, että halukkaat voivat ilmoittautua kasvattajalistalle ja kenties sitoutua vastuulliseen koirankasvatukseen. Saataisiin niin sanotusti saman katon alle kaikki seropikasvattajat, jotka voisivat ilmoittaa nettisivuilla pennuistaan, astutukseen tarjottavista uroksista ja niin edelleen. Terveystarkastuksia ei vaadittaisi, niihin kannustettaisiin. Yhdistyksellä olisi myös rekisteri kasvattajista, jotka haluavat siihen liittyä, sekä tietoja pennuista, pentueista ja niin edelleen.

Sitten se, että kun tällainen yhdistys on pystyssä, yksi tärkeä asia on myöskin tiivis yhteistyö ja molemminpuolinen vuorovaikutus Suomen Kennelliiton kanssa. Mikään ei ole täydellistä, ei edes SKL, mutta mielestäni olisi ensiarvoisen tärkeää tehdä yhteistyötä sellaisen yhdistyksen kanssa, jolla on todella vankka asema Suomessa.

Sekä rotukoira- että seropikasvatukselle on sijansa Suomessa. Rotukoirat ja seropit vastaavat eri tarpeisiin eri ihmisillä. Sekarotuisia ei olisi ilman rotukoiria ja päin vastoin. Rotukoirien isona hyvänä puolena on se, että suku on tiedossa. Tiedetään kuka on isä ja kuka emä, isovanhemmat tiedetään ja tiedetään parhaimmillaan suku kaksikymmentäkin vuotta taaksepäin. Tämä on sellainen asia, jota tulisi vaalia myös sekarotuisten kasvattamisessa.

Rotukoirakasvatus ei ole meidän juttu, se tuskin koskaan tulee olemaan. Mutta ainakin me tarvitsemme rotukoiria, jotta voimme jatkaa kasvattamista. Olisi koirien terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi aika asennemuutokselle. Niin meidän seropikasvattajien, kuin rotukoirakasvattajienkin.

Vastuullinen kasvatus on vastuullista kasvatusta. Oli kyse sitten seropista, tai rotukoirasta. Siitä syystä haluaisin olla kehittämässä Suomen seropikasvatusta siihen suuntaan, ettei kenellekään enää tulisi sekarotuisia kasvattavasta ihmisestä mieleen pentutehdasta. Jos Kennelliitto alkaisi suhtautua myönteisemmin sekarotuisten kasvatukseen, vaikuttaisi se myös suorasti tai epäsuorasti rotukoirakasvattajiin, koiraharrastajiin joiden tarpeisiin vain rotukoira voi vastata ja niin edelleen.

Olen saattanut antaa itsestäni hirveän Kennelliitto-vastaisen kuvan. Sitä en ole, vaan haluan vain korostaa, että on tärkeää tiedostaa ja osoittaa ongelmat Kennelliiton toiminnassa. Sillä vain siten voidaan tehdä tarpeellisia muutoksia, jotka muuttavat Suomen koiramaailmaa parempaan suuntaan. Tosiasia kuitenkin on, että enemmän koirat, sekä me ihmiset hyötyisimme yhteistyöstä sekä avoimesta vuorovaikutuksesta. Lähes jokainen meistä kasvattajista ajattelee kuitenkin varmasti koirien parasta, kasvatti sitten käyttölinjan saksanpaimenkoiria tai seurakoiraksi pieniä sekarotuisia.

Eikö vastakkainasettelun aika olisi jo ohitse? Ei sitä iänikuista seropi vs. rotupi, sinä vs. minä, Kennelliitto vs. muut. Koirapiireissä ollaan välillä hyvinkin aggressiivisia ja puolustetaan omaa mielipidettä henkeen ja vereen. Vaikka se on vain sitä, mielipide. Faktat ovat faktoja, mielipiteet mielipiteitä.

Mitä mieltä te olette? Olisiko yhteistyö Kennelliiton kanssa uhka vai mahdollisuus, joka avaisi uusia ovia meille sekarotuisten kasvattajille?

Kiireinen startti vuoteen 2018

Koska aloitin opiskelut tammikuun alussa, blogi on jäänyt sivummalle. On täytynyt opetella paljon uutta lyhyessä ajassa, joten henkisesti olen ollut usein koulun jälkeen naatti, joten blogin kirjoittelu ei ole ollut ensimmäisenä mielessäni. Ja pentuihin kuluu paljon aikaa, sillä Haldirin kanssa olemme alkaneet treenaamaan agilityssä tarvittavia taitoja.

Pentuagilitykurssi alkaa huhtikuun alussa ja haluan olla valmistautunut siihen hyvin. Siihen mennessä pitäisi olla opetettuna paikka ja rauhoittuminen alustalle. Haldir osaa paikka-käskyn joten kuten. Myönnän, olen ollut laiska sen suhteen, olen keskittynyt enemmän rauhoittumiseen ja hihnakäytökseen.

Täällä oli vielä ihanat, lumiset kelit muutamia päiviä sitten. Nyt kadut ovat liukkaat ja muutamaa satunnaista lumikasaa lukuunottamatta maisema on lumeton. Mikä harmittaa, sillä ennemmin tarvon lumihangessa kuin liukastelen jäällä.

Käväistiin Bandittin kanssa myös Karva-Kavereiden soveltuvuustestissä ja läpi meni kirkkaasti. Saimme kehuja Bandittin rauhallisuudesta. Aidossa asiakaskohtaamisessa Banditt oli todella mahtava, antoi tuntemattomien rapsutella ja teki itsensä tykö. Vaikka testissä oli suuri määrä koiria (ennätysmäärä, itseasiassa) niin Banditt oli rauhallinen, vaikka halusikin jatkuvasti että rapsutan ja paijaan.

Eipä ole yllätys, että koirien takia olen ollut kiireinen. Viiden koiran, arjen sekä opintojen pyörittäminen on kiireistä. Mutta olen joka päivä iloinen siitä, että saan käyttää aikaani (ja rahaani) koiriin.

Meillä sairastettiin vatsatautia tässä vähän aikaa sitten. Ensin Usko, sitten Haldir. Sen jälkeen Banditt, Hertta ja Boromir. Voin sanoa, ettei ollut hauskaa kun on kiire kouluun ja Boromir oksentaa jatkuvasti. Onneksi nyt ollaan kuivilla vesillä, sillä voin sanoa että viiden koiran ripulirumba oli ihan tarpeeksi seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Toisaalta, tauti olisi voinut olla kaikilla samaan aikaan. Nyt se ei sentään ollut, vaan vuorotellen jokaisella, pentuja lukuunottamatta. Haldirilla ja Boromirilla vatsatauti oli samaan aikaan.

Eilen illalla kävin Hertan kanssa ensimmäistä kertaa agilityhallilla. Olin varannut tunnin, joka oli itseasiassa juuri sopiva. Pidin tunnin aikana kaksi 2-5 minuutin taukoa, jotta sain Hertan kierroksia alas. Viereisellä kentällä lähes jatkuvasti vinkulelua huudattava ihminen oli lievästi sanottuna turhan iso häiriö. Mutta siitäkin selvittiin kunnialla, pienten rauhoittumistreenien avulla.

Tutustuin Hertan kanssa puomiin, hyppyesteeseen, putkeen sekä keppeihin. Koska Hertta on helposti lelulla palkkaantuva koira, esteiden opettaminen kävi leikiten. Putki jännitti aluksi, mutta kun Hertta hoksasi että läpi hirveää kyytiä juoksemalla on toivottava asia, alkoi putken tarjoaminen joka käänteessä. Ihan sama minne Hertan lempilelu ("kanin raato") meni, Hertta meni perässä.

Toki agility on sellainen asia, joka nostaa kierroksia, mutta alun suunnilleen kahdenkymmenen minuutin sekoilun jälkeen Hertta löysi oikean vaihteen ja alkoi tosissaan tehdä hommia palkkansa eteen. Keskittyminen oli uskomattoman tiivistä. Hertta ja Haldir ovat saman tyyppisiä luonteeltaan, nopeasti kiihtyviä ja kaikki tehdään sata lasissa. Mikä on agilityn sekä sprinttivaljakkourheilun kannalta loistava piirre.

Täytyykin alkaa jo seuraavaa hallivarausta katsella sillä silmällä. Ehkäpä seuraavalla kerralla Haldir pääsee treenaamaan mukaan rauhoittumista uudessa ympäristössä.

Kysy mitä vain - kasvattaja vastaa

Siis ihan mitä vain. Blogiin voi kirjoittaa anonyymisti kommentteja, joten typeriltäkin tuntuvat kysymykset ovat sallittuja, kukaan ei kuitenkaan tunnista sinua. Kysymyksiä saa esittää määrittelemättömän ajan, kunnes sitten kasaan kaikki yhteen blogipostaukseen ja vastailen niihin.

Vaikka itse tiedän parhaiten koiristamme sekä suunnitelmistamme kaiken, niin siitä huolimatta kaikkea ei tule kirjoitettua tänne. Ehkä osaksi senkin takia että informaatiota, suunnitelmia ja toiveita on niin paljon, että jos kirjoittaisin kaikesta, siis ihan kaikesta, en muuta ehtisi tekemäänkään.

Silloin, kun itse olin vielä koirahullu ilman ainuttakaan koiraa, mielessäni oli tuhansittain kysymyksiä kasvattajille. Varsinkin nuorena Lahden Kansainvälisissä koiranäyttelyissä ravanneena tuli juteltua paljon kasvattajien sekä harrastajien kanssa. Ja kysymyksiähän minulla oli vaikka kuinka! Osaan kysymyksistä kasvattajat eivät tohtineet vastata, tai ajattelivat, ettei kyseessä ole asia joka kuuluu "ulkopuolisille".

Kasvattamisessa yksi tärkeimmistä arvoistamme on avoimuus, pennunostajia, kasvatuksesta kiinnostuneita ja kaikkia muitakin kohtaan. Oli kyse sitten koiran sairaudesta, rakenteellisesta viasta tai mistä tahansa. Melko lailla kaikki koiriin liittyvä on julkista tietoa, mukaanlukien mahdolliset rekisterinumerot. Tiedän, että osa ihmisistä piilottelee koirien rekisterinumeroita syystä taikka toisesta. Suomi on kuitenkin loppupelissä niin pieni maa, että koira on silti helppo kaivaa Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä esille.

Joten, antaa palaa!

Tavoitteet vuodelle 2018

Vuoden lähentyessä loppuaan, on aika asettaa tavoitteet vuodelle 2018. Vaikka itselläni arki muuttuu radikaalisti tammikuusta lähtien opiskelun alkamisen johdosta, niin koiraharrastukset säilyvät ennallaan.

Vuosi 2017 on ollut isojen muutoksien aikaa ja varsinkin Hertan astutus sekä A-pentueen syntyminen ovat olleet isoja tapahtumia, jotka ovat muuttaneet niin arkeamme kuin tulevaisuuttammekin. Rauhallisen joulunvieton jälkeen on hyvä palata taas bloggaamisen pariin. Pian on aika kiittää, kumartaa ja aloittaa uusi vuosi (ja uudet kujeet).

Vuoden 2018 aikana on tarkoitus harrastaa enemmän, valokuvata enemmän ja osan A-pentueesta on tarkoitus saada valjaat päälleen ensi vuonna. Haldir, Boromir (Pohjolan Amdir) sekä Arwen saavat ainakin taatusti ensikosketuksensa valjakkourheiluun. Aluksi canicrossin muodossa ja myöhemmin kenties edistyksestä riippuen Kickbike tai Kickspark löytää tiensä kotiimme. Ensi vuosi on myös pentuvapaa vuosi, pentuetta ei ole suunnitteilla joten saamme ottaa rennommin. Kuitenkin tiineyksineen kaikkieen pentuihin kului yhteensä kokonaista neljä kuukautta. Se kuulostaa pitkältä ajalta, mutta aika meni kuin siivillä. On myös aikaa valmistautua mahdollista vuoden 2019 pentuetta varten.

TAVOITTEET

Ensi vuonna on todellakin tarkoitus valokuvata enemmän! Pentuhössötyksen (sekä yleisen hössötyksen) tiimellyksessä olen valokuvannut hyvin vähän. Ensi vuodelle onkin suunnitteilla jo muutama pienimuotoinen valokuvausprojekti. Lisäksi on tuntunut aina isolta vaivalta ottaa järjestelmäkamera mukaan ulkoillessa, joten olen suosiolla jättänyt sen kotiin. Ja katunut sitä myöhemmin.

A-pentueen kasvamista ja kehittymistä odotan myös innolla ja suurella mielenkiinnolla. Tarkoituksena on tavata Arwenin lisäksi myös Ohtoa ja toivottavasti myös Alvinia. Toivottavasti myös tänne blogin puolelle tulee kirjoiteltua pennuista lisää.

Yksi eniten himoitsemistani asioista Haldirin kohdalle vuodelle 2018 on pentuagilitykurssi. Siitä on hyvä aloittaa agilityharrastus Haldirin kanssa. Vaikka treenaamme itseksemme agilityssä tarvittavia perustaitoja, haluan silti mennä pentuagilityyn oppimaan lisää. Haldir kasvaa vauhdilla ja on energinen, utelias oma itsensä. Lisäksi valjaisiin aletaan tutustumaan jossain vaiheessa vuotta.

Valjakkourheilussa tarvittavien käskyjen olisi tarkoitus olla Haldirilla hanskassa vuoden loppuun mennessä. Vaikkakin ollaan treenattu mm. suuntakäskyjä sekä hidastamista, on tavoitteena saada käskyt pomminvarmoiksi.

Agilityä olisi tarkoitus treenata enemmän, niin Uskon kuin Haldirinkin kanssa. Jahka rokotussuoja on kunnossa, niin suuntaan agilityhallille Uskon sekä Haldirin kanssa, jotta Haldir tottuu myös hallilla olemiseen ja vuoron odottamiseen. Lisäksi esteisiin olisi mukava käydä tutustumassa ennen varsinaista harrastamisen aloittamista.

Uskon kanssa on tavoitteena lähteä nose workin jatkokurssille, mutta saa nyt nähdä luotanko tarpeeksi omiin taitoihini, että lähtisin jatkokurssille. Alkeiskurssista on kuitenkin niin pitkä aika, että epävarmuus on alkanut kolkuttelemaan ovella.

Pohjolan Arwen 'Arwen'
Tammikuussa on tarkoitus läpäistä Karva-Kavereiden soveltuvuustesti, jonne Banditt on suuntaamassa. Eli sitten taloudesta löytyisi kaksi Karva-Kaveria. Tavoitteena on myös päästä syksyllä soveltuvuustestiin (tai vaihtoehtoisesti soveltuvuus testataan keikalla) Haldirin kanssa, ja tietenkin tarkoitus on päästä läpi siitä kunnialla.

Tavoitteena on ryhtyä paljon aktiivisemmaksi bloginkin kanssa ja keksiä ehkä muutamia erikoisempia postauksia ensi vuodelle.

Eli vuodesta 2018 on tarkoitus tulla toiminnantäyteinen sekä uusien asioiden oppimisen vuosi. Jännittää ja ilostuttaa odottaa pentujen kasvua sekä kehittymistä! On mukava päästä tarkkailemaan läheltä varsinkin Arwenin kasvua ja kehitystä.

Tilannekatsaus & milloin saa levätä!?

Tiedän! Blogin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Käteni ovat täynnä pentuja. Kyllä, luit oikein. Haldirin kaverina kotona jaloissa pyörii vielä kotia vailla Amdir. Syitä, miksi tilanne on tämä, en avaa sen tarkemmin. Tämä tilanne on suora seuraus meidän päätöksestämme. Joulun valmistelu vie myös oman aikansa ja voimavaransa.

Vaikka Amdirin oli tarkoitus muuttaa itsenäisyyspäivänä uuteen kotiinsa, peliin tuli muuttujia. Amdirin reisilihas revähti samaisena aamuna ja vasta nyt viime päivinä poju on alkanut käyttämään jalkaansa. Varaa sille painoa vähän enemmän joka päivä. Onneksi osaa itsekin ottaa rennosti, niin ei tarvitse pelätä että menee telomaan itseään pahemmin. Lihaksessa ollut voimakas turvotus on myös laskenut reippaasti.

Arjen pyörittäminen kolmen aikuisen koiran ja kahden pennun kanssa on välillä raskasta, siitä huolimatta että meitä aikuisia on kaksi. Normaalien ulkoilutusten sekä lenkitysten lisäksi koulutan Haldiria, Amdiria sekä huolehdin siitä, ettei Amdir pääse rasittamaan jalkaansa liikaa.

Viikonloppuna huomasin Hertan silmän rähmivän ja punoittavan - silmätulehdus! Tai no, silmän sidekalvon tulehdus. No, onneksi silmä on nyt kunnossa. Eli nopeasti parani ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Ja tämän lisäksi Usko onnistui telomaan häntänsä ulkona ja nyt hännässä on laastari. Ihan vain koska mikään muu viritelmä ei tulisi pysymään. Hännässä, lähellä kärkeä on pieni reikä, josta tuli yllättävän paljon verta Uskon heiluttaessa häntäänsä eteisessä. Verta oli lattialla ja seinillä ihan kiitettävä määrä. Ensin en edes hoksannut mikä vuotaa, vaan kävimme molemmat nartut läpi ennen kuin huomasin pienen reiän hännässä.

Ensi viikolla olisivat ensimmäiset rokotukset edessä niin Haldirille kuin Amdirillekin. Onneksi sain ajan eläinlääkärille, jonka tiedän olevan kaikinpuolin mahtava tyyppi ja osaa käsitellä koiria.

Kaaosta vaille valmista

Blogin kirjoittaminen on ollut tärkeysjärjestyksen häntäpäässä, suurin osa ajasta on kulunut pentuihin ja rentoutumiseen. Mutta pennuilla on suuret muutokset edessään, uudet kodit ja uudet kujeet.

Tiistaina Ohto (Pohjolan Anduin) ja eilen Alvin (Pohjolan Anarya) lähtivät uusiin koteihin. Olo on haikea ja epäuskoinen. Yhdeksän viikon penturupeama alkaa olla ohitse ja jäljelle on jäänyt paljon kuvia sekä hyviä muistoja pentujen kasvusta ja toilailuista.

Viime viikonloppuna kasasimme pentupaketit, sekä teimme myyntisopimukset ja sijoitussopimuksen valmiiksi. Ja nyt pentuja on kotona enää kolme. Kotona on hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Eilenkin vielä kasasin liikaa ruokakippoja pöydälle, kunnes tajusin että ei niitä pentuja ole enää viittä. Siinä kohdassa kyllä ikävä iski ja kovaa.

Voin rehellisesti sanoa, että pentueen kasvattaminen on ollut yksi parhaista kokemuksista elämässäni. Kiinnyin jokaiseen pentuun syvästi, vaikka tiesin että luopuminen on edessä. En silti kyennyt olemaan rakastamatta jokaisen persoonallista tapaa elää ja olla. Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Jokaiselle pennulle löytyi sopiva koti, jossa kemiat natsaavat. Kotien kanssa yhteistyö jatkuu, vaikka pennut muuttavatkin täältä pois.

Käytimme Hertan tiineyden aikaiseen, sekä pentujen hoitoon nelisen kuukautta elämästämme. Lukemattomat pentuihin upotetut tunnit näkyvät pennuissa, joka tuntuu upealta. Työtunnit näkyvät pentujen sosiaalisuudessa, rohkeudessa ja avoimuudessa.

Totta kai on ollut niitä hetkiä, kun mieleen on hiipinyt ajatus: "Mihin mä olen oikein ryhtynyt?" Varsinkin silloin, kun roskis on kaivettu esille ja levitelty pissakakkapaperit pitkin asuntoa ja lääpitty kakkatassuilla seiniin kauniita luolamaalauksia. Ja silloin kun kirjastonkirja löytyi kauniisti silputtuna lattialta.

Pentuarki kuitenkin jatkuu meillä Haldirin muodossa. Mutta yhden pennun kanssa eläminen ja oleminen on lievästi sanottuna helppoa viiteen pentuun verrattuna. Ja Haldir on... no, Haldir. Leikkisä, ohjaajakeskeinen räyhähenki. Pieni piraijamme. Hihassa roikkuva peto. Mutta voi niin rakas.

Suunnitelmia Haldirin pään menoksi on jo suuntaan ja toiseen. En malta odottaa, että A-pentue kasvaa aikuisiksi ja näemme lopputuloksen, jonka summana ovat meidän ja uusien kotien kova työ.

Pentutestaus- & pentutarkastus

Viime viikolla pennut kävivät pentutestauksessa, sekä pentutarkastuksessa.

Pentutestaus tehtiin jokaiselle pennulle Korkeavireellä, Lahdessa. Olen kaikin puolin tyytyväinen pentutestaukseen sekä testaajaan. Joten suuret kiitokset testaajalle! Pentutestauksessa ei tullut yllätyksiä, vaan pennut olivat juuri sellaisia kuin olin ajatellutkin. Mutta pidän silti hyvänä sitä, että saimme myös objektiivisen näkemyksen pentujen tämänhetkisestä luonteesta. Mitään huolestuttavaa pentutestauksessa ei ilmennyt, pennut olivat kaikki avoimia ja rohkeita, eikä arkuutta ilmennyt kenelläkään. Tasapainoinen pentue! Oli mukavaa kuulla, että pentujen sosiaalistamiseen käytetty aika on tuottanut tulosta. Pentueen ainoa kova piippaaja on Anarya. Minkä tiesinkin jo etukäteen. Tylsyys tai jonkin asian haluaminen, mitä Anarya ei sillä hetkellä voi saada, aiheuttaa melkoista piippaamista.

Testaaja myös kertoi, että pentueessa on yksi the harrastuskoira, jossa on potentiaalia ja ne ominaisuudet mitä harrastuskoiralta haetaan. Ja se pentu on Haldir (Pohjolan Ainur)! Eli tein hyvän valinnan. Haldir on osoittautunut juuri sellaiseksi koiraksi, joka sopii laumaamme. Rohkea, reipas, ohjaajakeskeinen ja palautuu nopeasti. Haldir oli testissä jatkuvasti häntä pystyssä, eikä osoittanut epävarmuuden merkkejä.
Arwen on pentueen alistuvin yksilö, joka tulee aina vastaan häntä alhaalla ja ilmaa nuoleskellen. Mielistelee myös Bandittia, aina jos Banditt meinaa hermostua pentujen riekkumiseen. Samanlaiset tulokset saimme pentutestauksestakin. Arwen on siis luonteeltaan lähimpänä Herttaa. Molemmat samanlaisia syliinkiipeäviä pusukoneita, jotka touhuavat mielellään ihmisten kanssa.
Pennut tarkastettiin Viiksistä hännänpäähän -eläinlääkäriasemalla. Kaikki kunnossa, kivekset uroksilla laskeutuneet, eikä napatyrää ollut kenelläkään. Sirutuksetkin sujuivat hyvin, Anduin istui tylsistyneen näköisenä ja ainoastaan Anarya piippasi sirutuksessa. Kaikki muut olivat rauhallisia ja rentoja.

Automatkat sujuivat hyvin, kukaan ei oksentanut kertaakaan ja alun jännityksen jälkeen suurin osa pennuista nukkui sikeästi kevythäkin pohjalla, muiden lytätessä kuonoaan verkkoa vasten.

Nyt pennut ovatkin valmiita paketteja uusiin koteihin. Vielä odotellaan vähän päälle viikko, ennen kuin pentuja aletaan luovuttamaan uusiin koteihin. Aika on mennyt todella nopeasti. Ja meilläkin pentuarki jatkuu Haldirin jäädessä kotiin kasvamaan,

Pohjolan A-pentue 5 viikkoa & katsaus taaksepäin

1.10.
Uskomatonta! Aikaa astutuksesta tähän päivään on kulunut jo kolmisen kuukautta, mutta tuntuu se silti hyvin lyhyeltä ajalta. Kuin kaikki nämä viikot ja päivät olisivat olleet ohi silmänräpäyksessä. Arki on täyttynyt pikkuhiljaa pentujen leikeistä, äänistä ja - totta kai - myös pissalänteistä lattioilla. Pennut seikkailevat paljon, kokeilevat kaikkea hampaillaan, painivat ja riehuvat minkä ehtivät.

Vaikka astutuksen jälkeinen jännitys siitä, onko Hertta kantavana vai ei, on aikaa sitten jo purkautunut, on siihen tunteeseen mukava palata aina välillä. Muistella sitä, miten epävarman ihanalta kaikki merkit mahdollisesta tiineydestä tuntuivat.

Pennut ovat reippaita ja sosiaalisia, kuten odotettua, mutta luonne-erojakin on. Arwen ja Ainur ovat rajuja ja kovaäänisiä, eivätkä hätkähdä pienistä. Leikkivät usein keskenään raisuja leikkejä, repivät toisiaan niskavilloista tai perskarvoista pitkin ja poikin.

Anduin, Amdir ja Anarya ovat rauhallisempia, suurimman osan ajasta katsovat ennen toimimista. Erot pentujen välillä ovat selkeämpiä päivä päivältä. Ainur ja Arwen ovat molemmat hoksanneet, että ihmisen taputtaessa sohvaa, voi sinne yrittää kiivetä. Muut pennut katsovat pää kallellaan ymmärtämättä mitä tapahtuu. Selvästikin Arwen ja Ainur ovat kekseliäämpiä kuin muut pennut ja ovat herkkiä reagoimaan ihmisten tekemisiin. Ruokakupin kolahdus saa korvat höristymään ja pienet silmät tutkimaan ympäristöä innolla.

11.10. (Ainur)
Kuten olen pennunostajille kertonut, opetan pennuille luoksetuloa jo ennen muuttamista uuteen kotiin. Viheltämällä pennut tulevat luokse hurjaa kyytiä. Myös televisiosta kuuluva ovikello, tai kahvinkeittimen piipitys saavat pennut innostumaan. Palkkana toimii myös paijaukset ja rapsutukset, varsinkin kun tarpeet menevät oikeaan paikkaan. Niin kuin ne menevätkin, suurimmaksi osaksi.

Ensi viikolla pennut pääsevät tutustumaan ulkomaailmaan yhdessä Hertan kanssa. Tällä viikolla pennut (toivottavasti) tulevat oppimaan naksuttimen idean. Uskallan väittää, että pentujen kouluttaminen on helpompaa uusille kodeille, kun pennut ovat jo päässeet tekemään töitä ihmisten kanssa. Naksuttimeen, kuten luoksetuloon ja ihmisten kanssa työskentelyyn, tottuminen jo tässä iässä antaa hyvän pohjan pennuille.

Syvällistä pohdintaa

Pentuihin on uponnut rahaa, satoja euroja, ja lisää tulee uppoamaan. Olen törmännyt harmillisen usein siihen väittämään, että koiranpentujen kasvattaminen on halpaa. Sitä se ei ole. Ehkä pienten koirien kohdalla asia on toisin, syöväthän ne paljon vähemmän. Mutta rahaa uppoaa niin Hertan kuin pentujenkin ruokkimiseen. Pentupakkauksiin, madotuksiin, leluihin, sirutuksiin, pentutestauksiin... Lista tuntuu välillä olevan loputon. Periaatteessa pentueen kuluihin voisi laskea myös käytetyt pyykinpesuaineet ja muut pesuaineet ja niin edelleen. Siihen olen kuitenkin liian laiska.

27.10. (Arwen & Ainur)
Minulla ei ole hajuakaan, kuinka monta tuntia olen käyttänyt pentuihin. Jo pelkästään synnytykseen käytin suunnilleen vuorokauden, ensimmäisistä levottomuuden merkeistä viimeisiin jälkeisiin asti. Ja kaikki ne punnitukset, pentujen käsittelyt, pentulaatikon putsaukset, siivoamiset ja pyykkäämiset. Siitä huolimatta, että aikaa ja rahaa kuluu, olen niin typerän onnellisen jokaisesta pissaläntistä lattialla, jonka saan siivota, jokaisesta terävästä hampaasta nilkassani ja jokaisesta varastetusta roskapussista (Ainur on tässä aika haka, varastaa täysiä roskapusseja ja yrittää kiikuttaa ne pentulaatikkoon).

Onnnellisuus on se tunne, jota pitääkin tuntea viidettä kakkaläjää aamun aikana siivotessa, pennun tassua pestessä kun se on astunut omaan läjäänsä. Jos tämä olisi hampaiden kiristelyä ja itkua, en tekisi tätä toiste. Olen päivittäin onnellinen ja kiitollinen, että kaikki sujui hyvin. Ettei tiineydessä tai synnytyksessä ollut komplikaatioita tai ongelmia. Että joka aamu saan tervehtiä pentuja ja tuntea niiden hampaat sormissa ja tassut reittä vasten, kun ne yrittävät kilpaa kiivetä syliini.

Joudun välillä muistuttamaan itseäni, että nämä pennut ovat ihan oikeasti täällä. Että unelmani on käynyt toteen. En vaihtaisi tätä mihinkään.

Syvällistä pohdintaa loppuu

31.10. (Anduin, Anarya, Arwen, Ainur & Amdir)
Ruoka maittaa pennuille hyvin ja ovatkin päässeet maistelemaan vaikka mitä! Kananmunia, lihaa, märkäruokaa, nappulaa, hapanmaitotuotteita. Eri ruokiin on tutustuttu pieni määrä kerrallaan, ja mitään ei ole kaihdettu. Kaikki uppoaa, oli kupissa sitten mitä hyvänsä.

Hertta imettää yhä pentuja useasti joka päivä, mutta selvästi pennut imevät vähemmän aikaa kuin ennen, eikä Herttakaan enää päästä pentuja milloin vaan maitobaariin.

31.10. (Ainur)
Päätimme jokin aika sitten, että Ainur jää meille kasvamaan. Olen päivä päivältä varmempi, että Ainur sopii laumaamme hyvin. Tarpeeksi raisu, utelias ja rohkea tapaus. Odotan paljon Ainurilta, enkä malta odottaa, että pääsen ensimmäistä kertaa agilitykentälle tai treenaamaan ensimmäistä kertaa canicrossia. Toinen vaihtoehto, mitä pohdiskelin kotiin jätettäväksi oli Anduin. Päädyin kuitenkin Ainuriin, sillä luonne-erot ratkaisivat. Anduin on rauhallinen, siinä missä Ainur on riehakas. Lisäksi Anduin sopii paremmin perheeseen, johon on menossa.

Ja vielä loppuun ällösöpöt kuvat pennuista tältä päivältä.

Anduin

Amdir

Ainur

Arwen

Anarya